Fakta-yhtiöiden perustaja HTM Antti Tusalle luovutettiin 23.05.2008 Suomen Yrittäjät ry:n Timanttinen Yrittäjäristi yhtäjaksoisesta, yli 30 vuotta jatkuneesta toiminnasta itsenäisenä yrittäjänä.
Timanttiristin luovuttanut ja tilaisuudessa juhlapuheen pitänyt Hämeen Yrittäjät ry:n toimitusjohtaja Juha Haukka, korosti luovutuspuheessaan Antti Tusan roolia erilaisten liiketoimintojen kehittäjänä sekä hänen mukana oloaan mm. 90-luvun laman johdosta maamme ensimmäisen, Hämeen Yrittäjien yhteyteen perustetun yritysten kriisiryhmän analyytikkona.
Kiitospuheessaan Antti Tusa puolestaan korosti yrittäjäjärjestön merkitystä yrittäjien joskus karussakin arjessa kuin myös juhlassa sekä erityisesti silloin, kun parhaansa tehnyt yrittäjä esimerksi ajautuu tahtomattaan syystä taikka toisesta, taloudellisiin vaikeuksiin ja joista selviytyminen vaatii tällöin monenlaista tukea.
