Yritysjohdon konsultti Antti Tusa HTM,
artikkeli Alan Mies -palstalla Yrittäjä -lehdessä vuonna 1997
Kilpajuoksu ylivelkaisuuden kanssa
Talous kasvaa
Suomen talous on kasvu-uralla. Joillakin aloilla ja yrityksillä on mennyt jo jonkin aikaa suhteellisen hyvin. Tämän seurauksena työttömyys on myös hellittämässä. Mutta onko kaikilla yrityksillä kaikki hyvin?
Taloushistoriamme näkökulmasta ennennäkemättömän voimakkaana yritysten taloutta runnellut lama jätti valtavan määrän sekä kansallista että yritysten ja yksityisten henkilöiden harteilla lepäävää velkaa. Joillekin syntyi ylivelkaisuuden ongelma, joka alkaneen nousukauden kohinassa uhkaa jäädä vaille riittävää huomioita.
Ylivelkaisia yrityksiä on vielä huomattavan runsaasti ja niiden velkojen maksaminen jatkuu useimmissa tapauksissa pitkälle ensi vuosituhannelle. Jo nyt on ilmiselvää, että läheskään kaikki eivät kykene edelleenkään maksamaan jäljellä olevaa velkaa. Siksi ylivelkaantuneiden yrittäjien ja yritysten tilanne voi olla velan takaisinmaksuajalla mitattuna toivottoman pitkä ja pitäisi selvittää ja ratkaista ennen kuin maahamme tulee uusi laskusuhdanne. Siihen tarvitaan edelleen lainsäädännön suomia puitteita sekä erityisosaamista.
Laman ansio nykyisten yritysten käyttöön
Laman ansioksi voidaan lukea, että maahamme syntyi yritysten tervehdyttämiseen tähtäävää erikoisosaamista. Vaikka konkurssien ja yrityssaneerauksien määrät ovat olleet laskussa, tulee aina olemaan kriisiyrityksiä, jotka kannattaa saneerata ja niitä, jotka ajautuvat konkurssiin. Nyt voidaankin sanoa yrittäjien ja yritysten käytettävissä olevan tarpeettomia konkursseja ehkäisevä järjestelmä tervehdyttämiseen erikoistuneista henkilöistä, jolloin yrityssaneerauslain keskeisen tavoite voi osittain toteutua.
Pidempään toimineiden yritysten historia osoittaa jokaisen yrityksen joutuvan silloin tällöin tilaan tai lähellä sitä, joka voi täyttää taloudellisen kriisin tunnusmerkit. Kun uusi taloudellinen taantuma tulee, yritysten ja yrittäjien tilannetta voidaan, tai ainakin pitäisi voida, hallita tämän vuosikymmenen alkua paremmin. Onhan meillä toivottavasti vielä silloin tallella kriisiyritysten hoitoon tarvittavaa osaamista ja instrumentteja. Tätä osaamista tulisikin nyt käyttää nykyisten yritysten, myös niiden, joilla menee korkealla ja lujaa, liiketoiminnan suunnitteluun ja valvontaan, jotta mahdollisimman monet yritykset saataisiin Euro-kuntoon ja seuraavasta laskusta voitaisiin selvitä paremmin.
Ylivelkaisuus
Yritystaloudessa ylivelkaisuudella yleensä ymmärretään kohtuuttoman suurta vieraan pääoman määrää suhteessa taloudellisiin resursseihin. Useimmiten resursseja tarkastellaan taseen perusteella tämän hetken tilanteessa.
Laajemmassa mielessä ylivelkaisuutta tulisi tarkastella myös menneen ajan kehityksenä (analyysi) sekä mahdollisesti saavutettavissa olevan kehityksen perusteella tulevaisuudessa (suunnitelmat). Tämän lisäksi tarkasteluun tulisi ottaa myös yrityksen sisällä olevat henkiset (henkilö-) resurssit sekä sidosryhmien päätettävissä olevat resurssit käytetäviksi mahdollisesti yrityksen tervehdyttämisessä. Näin voidaan objektiivisesti arvioida kykeneekö yritys selviytymään ylivelkaisuudestaan ja onko järkevää jatkaa nykyisellä mallilla vai tarvitaanko radikaalimpia toimenpiteitä.
Jaksaako yrittäjä
Yksi tärkeimmistä resursseista on – yrittäjän henkinen jaksaminen. Riittävän kannattavuuden saavuttaminen, jotta velkoja voitaisiin lyhentää, pakottaa jatkuvasti juoksemaan raskaassa ylivelkaisuuden kuormassa eteenpäin. Kehittämiseen ei ole taloudellisia eikä henkisiä resursseja ja yritys toimii samoilla toimintatavoilla ja konseptilla kuin tähänkin asti. Tämä yleensä merkitsee vuosien kuluessa, ulkoisten olosuhteiden jatkuvasti muuttuessa, riskiä yrityksen toiminnan taantumaan. Pahimmassa tapauksessa ollaan entistä raskaamman taakan alla ja mikä usein pahinta, yrittäjän henkiset resurssit loppuun kuluneina.
Ylivelkaisuudesta pääsy kannattaa selvittää
Yrittäjän ja yrityksen kannalta olisi tärkeää, että ylivelkaisuus voitaisiin poistaa ja saattaa yrityksen toimintaedellytykset jälleen kuntoon. Yleensä tämä edellyttää asiantuntija-apua, jolloin pitäisi voida selvittää ylivelkaisuuden nykytilanne, syyt sekä mahdolliset keinot sen poistamiseen. Velkaantuneen yrityksen alkukartoitus tulisikin tehdä erityisesti liiketoimintaa sekä yritystaloutta tuntevan asiantuntijan toimesta. Asiantuntijan laatima perusselvitys voi tuoda esiin ylivelkaisuuden oikeassa valossa ja toimenpiteet tilanteen ratkaisemiseksi voidaan aloittaa välittömästi.
Kirjoittaja toimii yritysjohdon konsulttina tervehdyttämis- ja kehittämipalveluihin erikoistuneessa Konsulttitoimisto Yritysfakta Oy:ssa ja Suomen Yrittäjien valtakunnallisen asiantuntijaorganisaation yrityssaneerauksen asiantuntijana. Lisätietoja: Yritysfakta Oy puh. 019 – 764 450.
© Yritysfakta Oy
