Seuraavissa tapauksissa yrityksen tilanteen selvittäminen viipymättä ns. alkukartoituksessa on välttämätöntä
(mikäli yksikin alla oleva edellytys täyttyy):
Epr:n poistouhka liittyy usein yrityksen muihin talousongelmiin, minkä vuoksi se ei ole kyennyt maksamaan erääntyneitä verojaan. Tällöin monasti yritys saattaa olla myös muista syistä välittömässä vakautustarpeessa.
Vakautuksella tarkoitetaan mm. yrityksen kaikkien velkojen rauhoittamista, perimistoimien lakkaamista sekä viivästyskorkojen ja –kulujen kertymisen lakkaamista sekä yritykselle tärkeiden sopimusten ja lupien suojaamista ennakkoon irtisanomiselta sekä saneerausmenettelyn käynnistämisen jälkeen yritykselle jatkossa 6 – 12 kuukauden aikana tulevan liikevaihdon jäämistä yrityksen käyttöön (käyttöpääomavaikutus) kattamaan tämän jälkeen syntyviä uusia velkoja ja maksuja.
Ajoissa käynnistetty vakautus estää ennalta veroviraston toimet yrityksen poistamiseksi ep-rekisteristä. Tämä edellyttää kuitenkin vakautuksen saattamista vireille, ennen kuin yritys poistetaan rekisteristä.
Vakautus voidaan toteuttaa sopimusjärjestelynä,
kevennettynä tai normaalina yrityssaneerauksena.