Milloin ja miten vakauttaminen vaikuttaa maksuvalmiuteen?

Yrityksen talouskriisissä maksuvalmius on ns. kriittisin toimintaedellytys. Vaikka kaikki muu olisi kunnossa, voi matkanteko hidastua tai jopa pysähtyä maksuvalmiuden ehtyessä.

Vakautus alkaa vaikuttamaan parhaimmassa tapauksessa jo muutaman viikon kuluessa, millä saattaa olla ratkaiseva vaikutus akuuttiin tilanteeseen.  Maksuvalmiuden vahvistuminen tulee kahta tietä. Ensinnäkin vakautuksella saadaan ns. vanhoihin velkoihin ulospäin virtaava rahaliikenne ensi vaiheessa pysähtymään, jotta uudet tästä eteenpäin syntyvät uudet menot, verot ym. maksut kyetään jatkossa hoitamaan.  Tällä on merkitystä myös velkojille. Toiseksi yrityksen kassan kannalta haitallisten perimiskulujen ja viivästyskorkojen syntyminen saadaan niin ikään lakkaamaan kokonaisuudessaan.

Miten kauan edellä mainittu vanhoja velkoja koskeva rauhoitustila eli vakauttaminen voi kestää?

Yrityksen maksukyky ja velkojen kokonaismäärä huomioidaan aina ohjelman kokonaisaikaa arvioitaessa.  Eli mitä vähemmän velkaa ja mitä parempi maksukyky (tulorahoitus) jatkossa, sitä lyhyempi ohjelma.  Useimmiten lopulliset ohjelmat ovat noin 3 – 5 vuoden mittaisia, mutta mahdollisuuksien mukaan ohjelma voidaan maksaa takaisin myös nopeammin.

Yritykselle on hyvä, että lopullisen ohjelman suorittaminen alkaa saneeraustyypistä riippuen kuitenkin vasta noin 6 – 12 kuukautta kestävän ensivaiheen jälkeen.  Tämän ensi vaiheen aikana yrityksen suositellaan tekevän erilaisia toiminnan tasoa, laatua ja tehokkuutta parantavia toimenpiteitä.  Mikäli suhdanteet ovat ajaneet yrityksen ongelmiin, niin suhdanteetkin saattavat parantua, ennen kuin yritykselle vahvistettu lopullinen maksuohjelma alkaa.

Faktan palvelu tarjoaa kriisiyritykselle ja sen velkojille mahdollisuuden selviytyä tilanteesta, mutta mitä kriisiyrityksellä tarkoitetaan?  Milloin siis yrittäjän tulisi nähdä yrityksensä kriisiyrityksenä?

Kriisiyrityksissä tuttuja voivat olla esimerkiksi jotkin seuraavista tilanteista:

1.     Merkittävää osaa yrityksen veloista ei ole kyetty maksamaan alkuperäisinä eräpäivinään

2.     Yritys on joutunut tekemään erilaisia normaalista poikkeavia maksuohjelmia velkojen maksuista

3.     Yritys maksaa jatkuvasti viivästyskorkoja ja perimiskuluja

4.     Välttämättömiä hankintoja on jouduttu jättämään tekemättä riittämättömän maksuvalmiuden vuoksi

5.     Yrityksellä on tai on ollut ulosotossa perittävänä erilaisia velkoja

6.     Omistaja tai johto on joutunut lykkäämään oman palkan maksua

7.     Yritykselle on tulossa tai jo tullut julkinen maksuhäiriö tai ns. konkurssiuhkainen maksukehotus

8.     Yrityksellä on välitön pakkoperintäuhka (ulosotto, häätö, erilaiset sopimusten tai toimilupien irtisanominen, osamaksuomaisuuden takaisinotto) tai konkurssihakemus

Erityisesti kohtien 7 – 8 tapauksissa on yleensä jo kiire ja yrityksen tulisi ottaa välittömästi yhteyttä ja sopia esimerkiksi maksuton, noin kaksi tuntia kestävä kartoitus. Kartoituksessa tarvitaan viimeksi päättynyt tilinpäätös sekä viimeisin valmistunut kirjanpidon tuloste. Kartoituksessa yritystalouden vakauttamisen ammattilainen paneutuu nimenomaan kyseisen yrityksen tilanteeseen.

Missä yrityksen kartoittaminen tapahtuu ja mistä siihen voi varata ajan?

Yritysfakta toimii koko maassa, jolloin kartoitus voidaan pitää joko yrityksen omalla paikkakunnalla tai sen lähistöllä.  Pääkonttorimme Riihimäellä palvelee yrittäjiä arkisin ja sen lisäksi eri puolilla maata toimii 14 controlleria, jotka suorittavat jatkuvasti maksuttomia kartoituksia.  Kartoituksen voi sopia valtakunnallisesti numerosta (019) 764 450.  Yhteyttä voi ottaa myös suoraan lähimpään controlleriin, joiden yhteystiedot löytyvät nettisivuiltamme.

(Alkuperäinen artikkeli, jonka perusteella tämä artikkeli on laadittu, on julkaistu syksyllä 2010 Hämeen Yrittäjälinja –lehdessä).

Leave a Reply