Hallituksen esitys yrityssaneerauslain muuttamisesta annettu

Hallitus on antanut esityksen eduskunnalle laeiksi yrityksen saneerauksesta annetun lain ja takaisinsaantilaista konkurssipesään annetun lain 23 §:n muuttamisesta.

Esityksen tavoitteena on mm. muuttaa yrityssaneerauslakia siten, että yritysten ohjautuminen ja valikointi saneerausmenettelyyn tapahtuisi mahdollisimman nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti. Lisäksi saneerausmenettelyyn hakeutuvalta yritykseltä vaadittaisiin tarkempaa selvitystä yritystoiminnan tervehdyttämiskeinoista. Myös saneeraushakemusten käsittelyaikoja tuomioistuimissa pyritään lyhentämään ja saneerausasioita pyritään keskittämään käsiteltäviksi tiettyihin nykyistä harvempiin käräjäoikeuksiin. Tavoitteena on, että näillä keinoin menettelyä saataisiin tehostettua.

Edelleen mm. säännöksiä saneerausohjelman vahvistamisesta, muuttamisesta ja lisäsuoritusten maksamisesta tarkistetaan, samoin saneerausmenettelyn ja konkurssin suhdetta. Saneerausohjelmaa vahvistettaessa pyritään huomioimaan, että velallinen kykenee jatkamaan toimintaansa ja maksamaan velkansa ohjelmassa määrätyin tavoin.

Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Leave a Reply