Yritystalouden vakautuksen tavoitteena on taloudeltaan terve yritys
Yritystalouden vakautus tulee kyseeseen tilanteessa, jossa yrityksesi kyky suoritua nykyisistä ja uusista taloudellisista velvoitteistaan on vakavasti uhattuna. Se tarkoittaa toimenpiteitä, joiden tavoitteena on yrityksesi toiminnan jatkon turvaaminen. Vakautus alkaa aina asiantuntijamme tekemällä alkukartoituksesta, jossa käydään läpi yritystoimintasi tämän hetkinen taloudellinen tilanne sekä arvioidaan vakautuksen hyödyt yrityksellesi.
Diagnoosin jälkeen vakautus alkaa yrityksesi velkakierteen pysäytyksellä. Se rauhoittaa yrityksesi perintätilanteen sekä turvaa yrityksesi normaalit toimintaedellytykset aluksi noin vuoden ajaksi. Vakautus suojaa myös yrityksesi tärkeitä sopimuksia ja lupia irtisanomiselta menettelyn aikana.
Vakautus jatkuu ensimmäisen vuoden jälkeen yritykselle edullisella maksuohjelmalla. Vakautuksen aikana voidaan suorittaa erilaisia tervehdyttämistoimia. Ne voi pitää lisäksi sisällään esimerkiksi kannattavuuden tehostamista, toimintasi uudelleen organisointia, omistus-, rahoitus- ja yritysjärjestelyjä sekä erilaisia toiminnan tervehdyttämiseen tähtääviä kehittämishankkeita.
Vakautuksen tavoitteena on terve yritys, joka kykenee suoriutumaan jatkossa tulevista velvoitteistaan.
Vakautuksen vaihtoehdot ovat Sopimusjärjestely tai Yrityssaneeraus.