yrityksen talousongelmien ratkaisija
45+

Vuotta kokemusta

3000+

Toteutettua yritys­saneerausta

83%

Hyväksyttyä saneeraus­hakemusta tuomio­istuimissa

Hyviä tuloksia Fakta-saneerausten avulla – jopa kolmannes konkurssiyrityksistä voitaisiin pelastaa

Yritysfakta pyrkii aina ensiksi korjaamaan yrityksen kassatilanteen. Merkittävänä toimijana yrityssaneerausten parissa toimivassa Yritysfakta Oy:ssä on analysoitu nykyistä huomattavasti suuremman joukon talouskriisiin ajautuneita yrityksiä voitavan auttaa onnistuneesti vakautuksen avulla. On arvioitu, että jopa noin kolmas myöhemmin konkurssiin ajautunut yritys olisi voitu pelastaa.

Yhtenä merkittävänä tekijänä tähän on ollut yrittäjien ja yritysjohdon kriisitilanteessa tekemien päätösten perustuminen puutteelliseen ja jopa virheelliseen käsitykseen vakautuksen mahdollisuudesta oman yrityksensä kohdalla. Tästä huolimatta Fakta-saneerauksen avulla on voitu olla mukana käynnistämässä tuhansien erikokoisten ja eri toimialoilta olleiden yritysten vakauttamista.

Yritysten kannattaa varautua tilanteeseen vakauttamalla nopeasti toimintansa, mihin Fakta-saneeraus voi tuoda nopean ja tehokkaan avun jopa parissa viikossa.

Käynnistetty vakautus korjaa ensiksi yrityksen maksuvalmiutta ja myöhemmin myös muita taloudellisia toimintaedellytyksiä.

Yritysten talouden vakauttamiseen erikoistunut Yritysfakta Oy on käynnistänyt tänä syksynä yrityksille maksuttoman palvelun, johon voi sisältyä esimerkiksi controller-asiantuntijan perehtyminen ongelmiin sekä tilanteen nopea ja luotettava kartoitus.

Ota yhteys ja pyydä maksuttomia neuvoja

Yritysfakta Oy
Vanajantie 10 A
13110 Hämeenlinna, Finland

Puhelin: 044 769 5534
Sähköposti: yritysfakta@yritysfakta.fi

Verkkolaskuosoite

Operaattori: 003708599126 (OpenText)
OVT-tunnus: 003704987287

Copyright © 2024 Yritysfakta Oy